Kesä 2018

Komio/Poronpolku, toukokuu 2018

Muutaman naisen porukalla käytiin Hämeen järviylängön itäisellä puolella, joka oli meille kaikille ennestään tuntematonta aluetta. Tavoistamme poiketen ei selvitelty alueesta juuri mitään etukäteen, ei suunniteltu reittiä, yöpymisiä tai muuta. Päivämäärä oli kyllä sovittu jo aiemmin, mutta kohde valittiin vähän viime hetkellä. Olipa kiva yllätys mitä taas löydettiinkään. Hienoja harjuja, polkuja ylös alas. Aurinkoa, kukkia, pieniä pulahduksia lammissa.

Tapasimme Luutalammin pysäköintipaikalla Komion luonnonsuojelualueella, ja kävelimme Poronpolkua pohjoiseen ja sitten takaisin. Reissu kesti perjantai-illasta sunnuntaikeskipäivään asti, ja nähtiin tuona aika kymmeniä maastopyöräilijöitä! Siinä pikkuhiljaa meille selvisi, että tämä onkin eteläisen Suomen maastopyörätaivas. Tosi hienoja reittejä, ja kyllä me kävelijöinä mahduttiin ihan hyvin joukkoon.

Kuinka kauniisti kaksi Synmat-alustaa sopiikaan kaverin telttaan.

Jukola 2018 Hollola

Hikeä, pölyä, onnistumisia, pieniä pummeja. Päästiin optimitavoitteeseemme, eli molemmissa joukkeissa saatiin ankkuri matkaan ennen yhteislähtöä. Joukkueessamme on tätä retkikaveriporukkaa, nettikavereita ja kaverin kavereita. Ihan sekalaista harrastelijasuunnistajaa laidasta laitaan.

Pölyiset naiset saunassa

Melomassa Kroatiassa

Olimme perheen kanssa kesälomalla Kroatian Pulassa, ja yhdelle päivälle varasimme sieltä opastetun melontaretken. Opasfirma oli Aktivist Sport, joilta varasimme puolen päivän melonta- ja snorklausretken luolille. Seurueessa oli oppaan ja meidän nelihenkisen perheen lisäksi kaksi pariskuntaa. Kanootteina oli sit-on-top-kaksikkokajakit, todella helpot aloittelijoillekin. Noille retkille voi osallistua ilman minkäänlaista kokemusta melonnasta.

Tykkäsimme! Opas oli mukava ja asiallinen, ja vei meidät tosi hienoihin paikkoihin, joihin tuskin olisimme osanneet mennä, jos olisimme vain vuokranneet kanootit.

Kuvan luola oli säkkipimeä, mutta kuvassa sitä valaisee muutama otsalamppu ja kameran salama. Luolan seinillä kimalteli lepakoiden kakkaa. Otsalamput ja oppaan ottamat kuvat retkeltä kuuluivat hintaan, samoin kuin pienet eväät (vettä ja hedelmiä). Myös märkäpuvut olisi saatu. jos sään puolesta olisi ollut tarvetta. Suosittelen Aktivist Sportia Pulassa kävijöille!

Pikavisiitti Teijoon

Loppukesästä käväisin pikkuteinin kanssa Teijon kansallispuistossa. Oltiin yksi yö Sahajärven Kalasuntissa, jonne pääsee käsikäyttöisellä lossilla. Olen käynyt viimeksi Kalasuntissa silloin, kun sinne piti mennä uimalla tai veneellä.

Saapuessamme rantaan oli lossi tietysti vastarannalla. Koitimme kiskoa sitä luoksemme, mutta lossi ei vaan liikkunut. Vesi oli tosi matalalla, ja todettiin, että lossi taitaa olla pohjassa jumissa. Koska apuvoimia ei ollut saatavilla, päätimme uida vastarannalle.

1. uikkarit päälle ja järveen. Rinkat jätettiin rantaan.
2. uinti vastarannalle, josta
3. lossilla takaisin alkuun
4. vähän vaatetta uikkareiden päälle, rinkat kyytiin
5. lossilla Kalasunttiin

Hieman rankahko, mutta hauska reitti tuollaisen seikkailunhaluisen juniorin kanssa, hellesäällä ainakin. Tuo Kalasuntin lossi on muuten aika raskas vetää! Retkiseurueessa kannattaa olla ainakin yksi normaalivoimainen aikuinen. Lossi kai kaipaisi pari rullaa lisää vaijerin kulkuaukkoihin.

Oli helteinen ja kaunis sunnuntai-ilta, ja Kalasuntissa oli meidän lisäksi viisi telttaa, mutta kaikki olivat tosi hiljaisia ja rauhallisia seurueita. Muiden läsnäolon huomasi vain huussipolulla, jossa jokainen hiippaili vuorotellen. Tulimme saareen vasta illansuussa, ja harmittavasti kaikki auringonlaskun suuntaan olevat maisemapaikat oli jo varattu. Ens kerralla täytyy muistaa tää, ja tulla leiriytymään aiemmin!

Lossinhaku-uinti ei riittänyt, lapsi halusi vielä iltauinnille saaren takaa vastarannalle ja takaisin

Jälkikasvu valitsi iltapalaksi nuudeleita JA puuroa JA mutakakkua

Lossilla kotiin päin

Talviretkiharjoittelua

Talviretkiharjoitus Seisemisessä, tammikuu 2018

Tammikuussa päätimme kaverini E.T.:n kanssa, että eiköhän kokeilla vähän talviretkeilyäkin, kun kerrankin on oikea talvi. Lunta ja pakkasta ja kaikki.
Vuokrasimme liukulumikengät Hiking travel Hit -firmasta Tampereelta lauantai-aamuna, ja suuntasimme Seitsemiseen. Söimme lounasta luontokeskuksessa ja päivä oli jo aika pitkällä, kun lopulta päästiin liikkeelle.

Tässä talviretkiharjoituksessa opimme:

1. Liukulumikengät on ihan kivat
2. Liukulumikengät ei ole kivat rinkka selässä
3. On hirveän vaikea hiihtää pusikossa
4. On vielä vaikeampaa hiihtää rinkka selässä pusikossa alamäkeen liukulumikengillä
5. On vaikea suunnistaa, jos kädessä on sekä sauva että kompassi
6. On vaikea suunnistaa suoraan, jos toinen koittaa katsoa kompassia hiihtäessä ja toisella ei ole esillä karttaa eikä kompassia ollenkaan.
7. Kohtien 2-6 täyttyessä eteneminen on erittäin, erittäin hidasta.

Siinä vaiheessa, kun olimme hiihtäneet ehkä pari tuntia (?) ja edenneet ehkä 1/3 suunnitellusta muutaman kilometrin etapista, totesimme että on joko jäätävä yöksi siihen missä ollaan, tai hiihdeltävä omia jälkiä takaisin lähtöpisteeseen. Aurinko laskee ihan kohta. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon.

Olimme teltassa yötä tien läheisyydessä. Leiriytyessä ja ruokaa laittaessa koko ajan paleli joko sormet, varpaat tai koko kroppa. Teetilkka jäätyi mukiin ja ruuanloppu kattilaan, pullonsuu jäätyi, nenäliina jäätyi. Yölläkin oli vähän kylmä. Miksi en ottanut kahta makuupussia mukaan?

Seuraavana päivänä kävimme hiihtelemässä ihan muuten vaan, ilman rinkkoja. Ihan kivat nuo suksen tapaiset, mutta ei tuota ihan normaaliin hiihtoon voi verrata.

Jälkikäteen mietittiin, että ehkä, ehkä, tätä voisi koittaa uudestaankin, mutta hiihtomaastoksi jotain tasaista, suksiksi ehkä jotain muuta, tavarat ahkioon, taukovaatteeksi kunnon toppis eikä kevytuntsikkaa ja makuupussiksi jotain muuta kuin comfort -11c.

Maaliskuun miniretki

Oltiin parin kaverin kanssa yötä partiokämpässä ja käytiin kävelemässä Kuhankuonon reitistöön kuuluva Kahden järven kierros, n. 10km. Rentoa ja mukavaa. Nyt mulla oli taukovaatteeksi jättiuntsikka, jonka ostin facebook-kirpparilta tammikuun talviretkiharjoituksen jälkeen. (Nyt olisi kyllä riittänyt se kevytuntsikkakin.)

Lunta oli vielä maastossa, ja lumessa reitin varrella nähtiin ihmeellisiä laahausjälkiä, joille emme ole keksineet selitystä. Vähän niin kuin kävelijän repusta olisi roikkunut remmi lumeen asti, mutta välillä nuo laahausjäljet kävivät muutaman metrin päässä polusta ja ihmisten jäljistä ja kiersivät puiden toiselta puolelta. Jälkiä jatkui ehkä puolen reitin verran. Voisko olla ehkä joku koiran jälkienseurausharjoitus?

2017 metsäreissut

Bloggaaminen on vähän unohtunut muilta kiireiltä. Harvoin tulee avattua läppäriä, ja kuvien siirtäminenkin tuntuu niin kovin työläältä puhelimelta ja kameralta. Tarkoitus on ollut, että laittaisin tänne edes ihan lyhyesti itselle muistiin metsä- ja vaellusreissut, mitä on tullut tehtyä, mutta onpa hankala muistella jälkikäteen. Vuoden 2017 aikaankin tuli kuitenkin muutama reissu tehtyä.

Loppiaisrogaining 2017 Nuuksiossa

Kolmen naisen joukkue, taas pakkasta sen -23c. Mukavaa oli, erityiskehut Thermos FBB750 Midnight blue -termospullolle. Toimii aina vaan. Aamuseiskalta pakattu kiehuvaan veteen tehty mustamerukkamehu oli klo 15 tuossa pakkasessa edelleen liian kuumaa juotavaksi. Poltin vähän huuleni, mutta onneksi mukissa mehu jäähtyi nopeasti.

Helmikuussa synttärikahvit Vaarniemen laavulla

Lunta ja aurinkoa. Täydellinen talvipäivä, vaikka vielä kaksi päivää aiemmin oli ollut täysin sulaa.
Kavereita ja sukulaisia, nuotiolettuja ja nokipannukahvit.

Vaarniemen laavu ja näkötorni löytyvät Turun ja Kaarinan välistä. Kävelyä parkkikselta hieman hiekkatietä pitkin, ja sitten napakka nousu ylös kallioille. Pahimmassa kohtaa rinnettä on uudet hyvät portaat.

Isojärven kansallispuisto, viikonloppureissu 24.-26.3.

Menomatkalla Turusta Tampereen kautta Isojärvelle mulla oli vähän huono olo, mutta ajattelin sen johtuvan aamuvuoroviikon väsymyksestä. Kilsa tai kaksi ennen määränpäätä oksensin tienposkeen ja parkkiksella alkoi sitten pahimman luokan mahatauti. Norovirus, sanoi työterveyshoitaja myöhemmin. Olipa onni, että alkoi parkkiksella eikä esim. kolme tuntia myöhemmin teltassa keskellä pimeää ja jäistä metsää!
Ihana kaveri Maija luopui retkestä ja ajoi mut takaisin Turkuun, yksin en olis matkasta selvinnytkään. Muut neljä kaveria tekivät reissun, joka oli ollut pimeä ja jäinen.
Reissun opetus: aina harsopyyhe, käsidesiä, muovipusseja ja varapikkarit mukaan, vaikka olis miten lyhyt retki tahansa.

Kamat pakattu Isojärveä varten. Uusi Synmat Hyperlite -makuualusta jäikin vielä testaamatta.

Uusinta Isojärvestä 5.-7.5. 2017

Kuusi kaverusta, joista yksi taisi olla sama kuin maaliskuun reissulla. Yksi kokonaan uusi jäsen porukassa! Sää kirkas ja kaunis, aika kylmää yöllä. Tosi upea paikka tuo Isojärvi, yllättävän erämaamainen.

Nyhtökaurastroganof -  uusi suosikkivegeretkiruokamme

Toukokuussa West Highland Way

40+40v. juhlavaellus kaverin kanssa, josta onkin jo bloggaus olemassa.

Jukola, Joensuu

Kesäkuussa piti olla mun eka Jukola (Venlojen viesti), mutta sain ajan ranteen hermopinteen leikkaukseen viikko ennen Jukolaa, joten suunnistus jäi väliin, ja olin mukana yksikätisenä huoltojoukkona.

Luolakallio, Kuhankuonon retkeilyreitistö, heinäkuu 2017

Yhden yön pikatuulettuminen Luolakalliolla yhden kaverin kanssa. Testailtiin, saisiko sadeviittaa käytettyä tarppina. (Ehkä joo yhdelle, kahdelle ei ainakaan jos pitäisi kuivana pysyä.) Tarppia ei tarvittu, oli aurinkoista ja nättiä, nukuttiin pelkän hyttysverkon alla.

8.-10.9.2017 Seitsemisen kansallispuisto

Arki-illat on kauhean lyhyitä reissun aloitukseen. Nähtiin Koveron parkkiksella juuri auringon laskiessa. Oltiin liikkeellä isolla porukalla, oliskohan meitä ollut seitsemän, joista kolme oli nimeltää Elina. Jälleen yksi uusi naama mukana.
Eka yö telttailtiin siinä parkkiksen lähellä olevalla telttailupaikalla, jossa oli jo meitä ennen parinkymmenen hengen seurue jotain kurssiporukkaa. Juuri ja juuri saatiin meidän teltat mahtumaan, melkein meni huussipolkujen päälle, mutta hyvin tultiin toimeen.
Lauantaina käveltiin Liesijärvelle, joka taitaa olla kansallispuiston hiljaisinta reunaa. Sunnuntaina vähän eri reittiä Haukilammen kautta takaisin Koveroon. Vettä sateli lauantaina hiljalleen pitkin päivää. Mukava ja leppoisa reissu. Testailtiin uusi varusteita, yhdellä uusi teltta ja tarppi, toisella vedensuodatin, kolmannella rinkka.

Etelä-Konnevesi ja Leivonmäki, lokakuu 2017

Kesälomaa jäi sairasloman takia käyttämättä, joten lokakuun puolivälissä oli taas hiukan vapaata, ja tein kaksistaan kaverini kanssa pienen roadtripin. Ajelimme iltapäivällä Turusta Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja ehdimme taas just just leiriytyä ennen pimeän tuloa. Olimme teltan kanssa Vuori-Kalajan kodan luona kaksi yötä ja kävimme siitä käsin päiväretkenä kiertämässä Kolmen vuoren kierroksen. Reitti on 14-15km pitkä, ja meillä meni siihen koko päivä. Maasto on louhikkoista ja jyrkähköä, ja sateella oli mutaista ja liukasta, joten etenimme hyvin rauhalliseen tahtiin. Hienoja paikkoja taas, todella hienoja! Eipä ollut paljoa kulkijoita lokakuussa. Vuorikalajalla oli bussillinen jotain tyky-porukkaa eväsretkellä, mutta muuten ei juuri ketään missään.

Kolmannen päivän aamuna ajelimme Konnevedeltä Leivonmäelle. Leivonmäen kansallispuistossa majoituimme telttaan Lintuniemen laavulla ja kävelimme kansallispuiston pohjoispuoliskolla. Joutsniemen harju on kaunis. Täälläkin nähtiin vain muutama päiväretkellä oleva ihminen.
Neljänenä päivänä lähdimme kohti kotia, mutta ajelimme maisemareittiä Päijänteen kansallispuiston kautta ja vähän haukattiin happea Pulkkilanharjulla, jossa olen joskus vuosia sitten ulkoillut perheen kanssa.

tiskihommissa

Lokakuussa viikonloppu Haarajärven eräkämpällä Keski-Suomessa

Seitsemän serkusta ikähaarukalla 5-14v., kuusi aikuista, pari vierailevaa isovanhempaa. Retkeilimme Pyhä-Häkin kansallispuistossa ja söimme ja saunoimme. Pari tyyppiä vähän kalasti.

8.-10.12. Mökkeilyä Kustavissa

Ihanan pimeää. Saaristossa oli sulaa, märkää ja pimeää. Tämä oli pikkujoulu-mökkireissu metsäkavereiden kanssa, välillä ihan kivaa tällainenkin. Vähän geokätköilyä, kävelyä lähimetsässä, hyvää ruokaa, sauna, lautapelejä, ja hyvää seuraa.

Voi olla, että tästä nyt unohtui joku reissu. Ainakin kaikki päiväretket puolison ja lasten kanssa.

Näköjään v. 2017 on tullut retkeiltyä keskimäärin kerran kuussa. Tuohon päälle kun laskee sen, että olen joka kolmas viikonloppu töissä, ja iltaisin on ollut jonkin verran Turkurasteja ja Mustaa Jukolakoulua, niin ei ehkä ihme, jos puolisosta tuntuu, että oon aina jossain metsässä...

Vuonna 2017 liityin Suomen Latuun ja takaisin partioon.

West Highland Way

Vaellusviikko Skotlannissa, 20.-28.5. 2017

Lauantai, matkustuspäivä

Aamuseiskan maissa lähdimme Helsinki-Vantaalta kohti Britanniaa. Heathrown kentällä meillä oli kolmen tunnin koneenvaihto. Kolme tuntia oli ihan sopiva aika siirtymiseen terminaalista toiseen ja muutamaan turvatarkastukseen, ehkä tunti meille jäi ylimääräistä aikaa istuskeluun. Klo 13.30 laskeuduttiin Skotlantiin. Glasgown kentältä menimme bussilla keskustaan, ja käytiin Tisossa mäkärämyrkkyostoksilla. Jonkin aikaa käveltiin eestaas ko. kauppaa etsimässä, sillä mobiilinetti ei toiminut eikä oltu huomattu kirjoittaa kaupan osoitetta ylös. Aika mukava kauppa, erityisen hieno kevyiden vaellusvaatteiden valikoima.

Keskustasta siirryimme paikallisjunalla Milngavieen. Varaamamme B&B:n omistaja oli kehoittanut meitä soittamaan asemalta, kun olemme saapuneet Milngavieen, että hän tulee sitten hakemaan, mutta koko päivän matkustamisen jälkeen mieluummin kävelimme tuon parin mailin matkan.

Yöpaikka: Auchenhowe Cottage B&B. Mukava, erittäin siisti ja ammattimaisesti hoidettu. Vähän kallis (meidän budjetille) ja kaukana polusta (mutta emäntä kuskaa kylältä/kylälle ilman eri pyyntöä). Plussaa kunnon kylppäristä. 40£/hlö.

Auchenhowe Cottage B&B

Päivä 1, Milngavie-Drymen, 12 mailia (n. 19 km)

Maalaismaisemaa

Polku Milngavien keskustasta lähti lenkkipolkuna pienen joen rannassa. Pian maisema muuttui pellonreunoiksi, ja sellaisia pitkin jatkettiin loppupäivä. Lounasta syötiin polun varrella olevassa ravintolassa, joka näytti olevan erityisesti kävelijöitä varten varustettu.

Ihan polun varrella oli ns. standing stones, eli muinainen palvonta- tai noitatanssipaikka jostain pronssikaudelta. Nousimme polulta pienen mättäikön läpi, portista toiselle pellolle kahden pienen metsäisen kukkulan väliin. Kukaan muu ei tullut katsomaan kiviä, näimme varmaan muutaman kymmenen ihmiset ohittavan paikan sillä välin kun tarvoimme mutaisella pellolla.

Viimeiset pari mailia käveltiin pientä maalaistietä. Iltapäivällä oli ollut pientä tihkusadetta. Saavuimme majapaikkaan klo 16.00 - ja klo 16.01 alkoi kaatosade.

Drymen on pieni kaupunki, viimeinen mitä on matkan varrella moneen päivään. Keskustassa on muutama ravintola ja hotellin ravintola. Meillä ei ollut erityisen siistejä vaatteita mukana, joten skipattiin tasokkaammat ravintolat ja syötiin jonkun hotellin baarissa kylän keskusaukiolla. Just hyvä. Aah, currya.

Yöpaikka: Lander B&B. Majoitusta tarjoaa tosi herttainen vanhempi (siis tosi vanha, vessan seinän lehtileikkeen perusteella lasken, että mies ainakin on 87v.) pariskunta, jonka kotona yövytään. Iltapäivätee ja aamiainen syödään keittiössä, seinät on täynnä lastenlasten kuvia ja postikortteja eri paikoista. Rouva oli tosi kiinnostunut kyselemään Suomesta, ja tykkäsi esitellä kaunista puutarhaansa. 30£/hlö.

Polun alku

Standing stones

Skotlannissa kahvin kanssa ei tule konvehtia, vaan Scottish tablet, eli fudgea

Päivä 2, Drymen-Rowardennan, 14 mailia (22,5 km)

Metsää, hakkuita, ekat kukkulat, järvenrantatietä

Muutama mailia kuljettiin ensin havumetsän metsätiellä, sitten alettiin nousta ekoille kukkuloille. Heti tuli mieleen, että polut, rinteet, purot ja maisemat ovat yllättävän samanlaiset kuin Lapissa! Nämä mäet ja kukkulat ovat vain pienempiä, ja porojen sijaan rinteillä kulkee lampaita.

Conic Hillillä poikkesimme taas vähän polulta syrjään, että päästiin kukkulan huipulle maisemia katsomaan.

Aika paljon porukkaa liikkeellä. Koululaisryhmiä, amerikkalaisia rouvia oppaan kanssa, perheitä, pariskuntia. Balhamassa on kansallispuiston opastuskeskus ja useita lyhyitä luontopolkuja, yksi nousee Conic Hillille, jonne me oltiin noustu vastakkaisesta suunnasta. Söimme Balhamassa lounasta. Loppumatka oli selkeää polkua Loch Lomondin rannan metsissä ja osuuksia rantatiellä. Yleinen tie päättyy Rowardennaniin, joka ei ole edes kylä, vain pari hostellia ja laivalaituri. Illan viimeiset mailit tultiin tihkusateessa.

Yöpaikka: Rowardennan lodge, SYHA (kv-hostellikortin kanssa halvempaa). Iso hostelli, josta olemme varanneet kaksi paikkaa kuuden hengen huoneesta ja kaikki mahdolliset ruokailut, ja tää oli hyvä päätös, sillä lähimailla ei ole yhtään mitään, emmekä halunneet kantaa ruokaa mukana. Pyykkikoneet ja kuivatushuone löytyy. Hienot maisemat oleskeluhuoneen ikkunoista järvelle.
Bed in shared Room £20.00
Cooked Breakfast £6.50
Packed Lunch £5,95
Dinner - 3 course £11,95

Conic Hill

Päivä 3, Rowardennan-Inverarnan, 14 mailia (22,5 km)

Loch Lomondin rantaa, metsää, kivinen ja louhikkoinen polku

Hostellista pari mailia oli pikkutietä, sen jälkeen polku haarautui. Kartan mukaan alempi polku on rapautunut ja reitti kulkee nyt ylempänä. Haarautumiskohdassa ihan uuden näköiset whw-kyltit osoittivat kuitenkin rantapolulle, ja ylempänä kulkeva tie näytti tylsemmältä, joten valittiin rantareitti. Polku oli tosiaan aika kulunut ja louhikkoinen. Paikoitellen joka askel oli porras alas tai ylöspäin, tai ison kiven yli. Välillä polun väylältä sekä alas että ylöspäin oli lähes pystysuoraa rinnettä. No, tällaiseen kivikkoon me on totuttu kyllä Suomen kansallispuistoissa. Monelle muulle vaeltajalle tämä näytti olevan vieraampaa.

Puolimatkassa Inversnaidissa oli joku astetta fiinimpi hotelli ja laivalaituri, ei muuta. Juotiin hotellin terassilla päiväkahvit. Koko päivän kuljime Loch Lomondin rantaa, ja vastapuolella näytti menevän vilkas autotie aivan järven rannassa. Järvellä kulkee pieniä paatteja eestaas, ja kuulimme välillä pätkiä risteilyoppaiden Rob Roy -selostuksista. Matkan varrella on rantakalliossa luolia, joissa ilmeisesti Rob Roy on majaillut tai pitänyt panttivankejaan.

Välillä rannassa oli pieniä hiekkarantapoukamia. Kaikista hienoimmasta uimapaikaksi soveltuvan näköisestä kävelimme ohi, ja heti kohta päätös harmitti. Vähän myöhemmin kävimme kahlailemassa järvessä, mutta tihkusade alkoi taas ja jätimme uimatta.

Viimeiset mailit tuntui tosi pitkiltä. Aika rankka reitti tänään. Söimme leirintäalueen pubissa, joen toisella puolella olis ollut jotain hotellin baaria tms. Kivaa juttuseuraa löytyi muista vaeltajista, paljon nuoria saksalaisia, belgialaisia, joku vanhempi skotti. Monia näistä ihmisistä näimme uudestaan monta kertaa seuraavien päivien aikaan.

Yöpaikka: Beinglas Farm campsite. Olimme varanneet halvimman campingmökin ja vuokramakuupussit. Hilpeen pieni mökki! Yllätykseksemme hintaan sisältyi myös lakanat, eli turhaan kannoimme mukanamme omia makuupussilakanoita. 47£/2hlöä eli 23,5£/hlö.

Honesty box, Ylämaan vieranvaraisuutta

Päivä 4, Inverarnan-Tyndrum, 12 mailia (19,5 km)

Joen vartta, pellonreunaa, havumetsää

Puolet päivästä käveltiin jokea seuraillen, maatilojen mutaisia pikkuteitä pitkin. Nähtiin paljon lehmiä ja lampaita, alitettiin ja ylitettiin rautatie ja maantie pariin kertaan. Tällä osuudella tuli ekat pätkät vanhaa sotilastietä 1700-luvulta. Kiitos punatakit, kiitos kenraali Wade, kiitos majuri Caulfield. Maili ylämäkeä ja kaksi mailia alamäkeä mentiin kuusimetsän keskellä, ja huomattiin parit mäkäränpuremat, mutta ei pysähdytty niin pitkäksi aikaa, että olis tarvinnut kaivaa mäkäräkarkoitetta esiin.

Ei mikään ihmeellinen päivämatka. Saavuttiin Tyndrumiin ajoissa. Majoituttiin hostelliin, käytiin turisti-infossa ja syömässä, ja lähdettiin junalla kahden kaupungin päähän linnaa katsomaan. Pitää kai sitä Skotlannissa käydessä yksi linna nähdä. Saatiin turisti-infon hämmentyneeltä naiselta ohjeet linnalle, ja hostellin mieheltä toiset, paremmat ohjeet!

Noustiin junaan Tyndrum Lower -asemalta (tämän pikkukylän kautta menee kaksi eri junarataa, oikeesti!), ja ajeltiin 20-30 minuutin matka pysäkille Lochawe. Junasta noustessa katseltiin Loch Awen yli kohti linnaa, ja lähdettiin kävelemään ohjeen mukaan noin maili (eli todellisuudessa tietysti kaksi) maantietä takaisin päin. Pelättiin lujaa ajavia autoja, haisevan peuranraadon kohdalla vähän juostiin, sitten sillan jälkeen ensimmäinen, nimetön, risteys oikealle ja parkkipaikan takaa pusikosta löytyi pieni kyltti "to the castle".

Hieno linna oli. Ja vähän pelottavia lampaita.

Sama matka takaisin. Midget eli ne mäkärät tai polttiaiset, what ever, söi nilkkoja junaa odotellessa. Pöljä reissu, mutta kivaa oli. Pieni iltakävely sateessa maantien reunassa tekee aina hyvää, varsinkin jos takana on alle 20 kilometrin päivä. Mutta hei, nää iltamailit käveltiin lenkkareissa, ei vaelluskengissä, eli ihan kävi palauttavasta verryttelystä.

Yöpaikka: By the Way Hostel, kahden hengen huone. Ei kahvilaa, ei aamiaista, mutta tosi hyvä keittiö kunnon astioilla, joten haettiin aamupala-ainekset kaupasta. 21 £/hlö.

Junaradan alitus

Honesty box, vähän karumpi versio

Old military road, kiitos punatakit

Kilchurn castle

Ooh, kaupan valmis hummusdippiannos

Päivä 5, Tyndrum-Kingshouse, 20 mailia (33 km)

Hellettä, avovuoristoa, pitkä päivä

Jos joku suunnittelee West Highland Wayn kävelyä osittain, tämä osuus voisi olla sopiva aloituspaikka, joko Tyndrumista tai Bridge of Orchystä. Kumpaankin pääsee Glasgowsta sekä junalla että bussilla.

Ensimmäiset 8 mailia seurattiin taas jokea ja rautatietä. Maatiloja, lampaita. Bridge of Orchyssä hotellilla pidetyn kahvitauon jälkeen polku lähti erkaantumaan tiestä ja rautatiestä. Ympärillä oli jo eilisestä asti ollut kunnon vuoria, ja nyt noustiin ekan kunnon mäen päälle, josta aukeni vuoristomaisema joka suuntaan. Vau! Ekan mäen jälkeen tultiin heti takas alas, ja syötiin lounas Loch Tullan päässä Inveroran hotellilla.

Sitten alkoi reissun komein osuus. Avonaista vuoristoa, joka puolella näkyi vaan suuria huippuja eri suuntiin. Korkeimmilla huipuilla näkyi lunta. Yhden harjanteen päällä nähtiin tosi iso peura, oisko ehkä ollut red deer eli sellainen saksanhirven tapainen.

Sää oli muuttunut tosi kuumaksi, aamupäivän kävelin shorteissa ja t-paidassa, mutta keskipäivällä piti laittaa lahkeet takaisin housuihin ja vaihtaa pitkähihaiseen paitaan. Multa paloi niska, kaverilta kämmenselät. Reitti kulki tavallaan ylängöllä huippujen välissä, eikä polulla ollut varjon varjoa. Puroja oli aika paljon, joten kasteltiin pyyhkeet ja käveltiin märät pyyhkeet pään päältä roikkuen. Yksi tauko pidettiin kivisen sillan varjossa.

Viimeiset kaksi mailia ala-mäkeen kesti ikuisuuden. Vähän väsytti.

Yöpaikka: Kingshouse hotellin bunkhouse. Ihan uusi hostelli, siisti, kahden hengen huone. Itse hotelli on remontissa pari vuotta, mutta hostelli ja ravintola toimii. Hostellissa oli keittiö, muttei yhtään minkäänlaista kattilaa, kippoa eikä edes vedenkeitintä. Syötiin illalla ja aamulla hotellin ravintolassa, pikkaisen ylihintaista, mutta tää on tietysti hyvä paikka pyytää ruuasta ja oluesta mitä vaan, kun kymmeneen mailiin mihinkään suuntaan ei ole yhtään kilpailijaa. 25 £/hlö.

Lapissa vai Skotlannissa?

Polttaa

Tauon paikka

Päivä 6, Kingshouse-Kinlochleven, 8 mailia (13 km)

Ylämäki, alamäki.

Kingshousesta polku meni ensin muutaman mailin Glen Coe -laakson pohjalla, sitten tuli mailin rykäisy ylämäkeä, Devil's Staircase, eli jyrkkä siksaknousu ja reitin korkein kohta. Ei ollut ihan niin rankka kuin ois voinut luulla, kun vaan piti tahdin rauhallisena. Loppumatka eli neljä mailia tultiin sitten alamäkeä. Komeet oli maisemat taas! Alarinteessä oli pato, ja jänniä vesiputkia, mitkä käsittääksemme on vesivoiman tuottamiseksi.

Saavuttiin Kinlochleveniin kauheen aikaisin ja katseltiin vähän kylää, käytiin kaupassa jne. Kunnon kaupunki (superpieni tosin), eka Drymenin jälkeen! Posti ja Coop-ruokakauppa ja koulu ja jääkiipeilykeskus ja kaikkea. Paljon ulkoiluturisteja.

Yöpaikka: Forest View Guesthouse, pienen hotellin ja B&B-paikan välimuoto. Todella siistiä, tyylikästä ja viihtyisää. 65£/huone eli 32,50£/hlö.

Ylämäki

Alamäki

Kinlochleven

The Tailrace Inn ohjeistaa asiakkaita

Kinlochleven

Päivä 7, Kinlochleven-Fort William, 15 mailia (24 km)

Vuoristolaaksosta toiseen

Viimeinen päivä alkoi tiukahkolla nousulla Loch Levenin rannalla sijaitsevasta kylästä vuorien väliseen notkelmaan, jossa kulki taas vanha sotilastie. Joka puolella kohosi teräviä vuoria. Täällä olis varmasti hienoja päiväretkikohteita. Aika moni vastaantulija taisi ollakin päiväretkellä Fort Williamista Kinlochleveniin.

Loppumatkasta paljas vuoristovarvukko vaihtui havumetsiin ja avohakkuisiin. Muutama maili ennen Fort Williamia kartassa näkyi polun haara, jonka päässä oli Dun Deardail (vitrifed fort). Joku linnoitus siis, mutta ei mitään hajua, mitä vitrifed tarkoittaa. Polun risteyksessä oli onneksi kunnon opaskyltti, ja meille selvisi, että linnoitus oli poltettu joskus tuhat vuotta sitten niin rajusti, että sulaneita kiviä on edelleen kukkulalla nähtävissä. Nousu linnoitukselle oli aika tiukka. Mulla oli huono päivä muutenkin, energiat oli aivan nollissa, ja oisin kyllä jättänyt linnoituskukkulalle nousun väliin, jos ei kaveri olis potkinut mua eteen päin. Onneksi potki! Hieno paikka. Aina kannattaa vähän poiketa polulta syrjään. Linnoitus oli aikoinaan sijainnut tosi keskeisellä kukkulalla Glen Nevis -laakson kyljessä, ja aivan edessä kohosi Ben Nevis, eli Britannian korkein vuori.

Ben Nevis on Britteinsaarten korkein vuori. Se sijaitsee Länsi-Skotlannissa lähellä Fort Williamia. Se on 1345 m korkea. Noin 125 000 ihmistä kiipeää vuosittain Ben Nevisin huipulle, lisäksi noin satatuhatta kääntyy kesken matkaa takaisin. Wikipedia

Hauskasti polulla Ben Nevisin kyljessä erottui retkeilijöitä pienen pieninä punaisina, keltaisina ja muina pieninä täplinä.

Viimeiset neljä mailia vuorilta alas Fort Williamiin olivat tosi tylsät. Tyhjää tietä kuusimetsän läpi, ja sitten kadunvartta keskustaan. Mielessä kävi, että oiskos bussi tai taksi ollut kiva... Mä olin aivan sippi, kaveri ei ihan niin poikki. Keskustassa piti vielä kävellä kävelykadun takimmaiseen päähän, että oltiin virallisesti polun päässä. Viimeisten korttelien aikaan tuli vielä mahdollisuus moikata muita vaeltajia, keitä oltiin tavattu viimeisten päivien aikana. Syötiin päätepisteen viereisessä ravintolassa, jossa paintti olutta sisältyi 9£ burgerannoksen hintaan. Ohhoh, kun oli halpaa polunvarsi-kuppiloiden hintoihin verrattuna.

Hostelli oli kuin paluu yhdeksänkytluvun nuoruusvuosille! Kirjavaksi maalatut ovenpielet, punaiset kerrossängyt, rämät yhteisvessat ja kahden punnan tsi-aamiaistarjoilu. Ihan symppis paikka, eikä me oltu mitenkään outoja, vaikka oltiin lähinnä muiden asiakkaiden vanhempien ikäisiä. Britanniassa oli juuri bank holiday, eli pitkä viikonloppu ja koulujen kevätloma. Hostelli oli täynnä parikymppisiä opiskelijoita, ketkä olivat tulleet kiipeämään Ben Nevisille.

Yöpaikka: Fort William Backpackers -hostelli, 20,50£/hlö.

Viimeinen etappi

Linnoituskukkulalta Glen Nevisiin

Ben Nevis

Fort William

Muuta:

Matkan varrella opittuna sanastoa:

Glen - laakso vuorien välissä, kapea, syvä

Strath - leveämpi laakso

Munro - yli 3000 jalkaa korkeampi vuori

Inver - joensuu, esim. Inverness on Ness-joen suu, Inversnaid on Snaid-joen suu

Loch - no tää on tietysti tuttu, iso järvi

Lochan - lampi, pikkujärvi

Beinn - vuori, kukkula

Glasgowsta lähtiessä kaikki oli täysin englanninkielistä, mutta kun päästiin varsinaiselle Ylämaalle, olivat kartan vuoret, laaksot ja joet gaelinkielisillä nimillä. Glen Falloch, Strath Fillan, Beinn Odhar, Beinn Dorain, Beinn Toaigh ja sitten jotain aivan käsittämättömiä nimiä kuten Stob Mhic Mhartuin, Sron a'Choire Odhair-bhig ja Allt na Lairige Moire jne. Kylien nimistä vähän mietittiin etukäteen, että mitenköhän noita pitäis lausua, mutta ei sillä sitten ollutkaan niin väliä. Skotit itsekin tuntuivat lausuvan eri tavoilla, riippuen ilmeisesti siitä mistä kukin on kotoisin - Tyndrum voi olla [Taindram] tai [Tindrum].

Mitä pohjoisemmaksi edettiin, sitä enemmän oli gaelinkielisiä nimiä, ja Kinlochlevenissä ja varsinkin Fort Williamissa olivat katukyltit ja kaikki opasteet kaksikielisiä. Enpä tällaistakaan tiennyt etukäteen.

Me kävelimme koko reitin kantaen kaikki tavarat mukanamme. Suurin osa muista vaeltajista tuntui käyttävän matkalaukkujen kuljetuspalvelua ja kävelevän pienen päivärepun kanssa. Valtavat isoja matkalaukkuja monella olikin! Ei me oikein keksitty, mitä kaikkea tuonne olis pitänyt ottaa mukaan, että olis niin ison laukun täyttänyt. Ehkä fööni ja kiharrin ja uudet vaatteet joka päivälle? Tämä tyyli sopi meille ihan hyvin. Vaatteita oli sen verran, että oli jotain päälle pantavaa siksi aikaa kun pesi kävellessä käytettävän (nopeasti kuivuvan) vaatekerran. Kummallakin oli reppuna Osprey Talon 33, ja siinä tavaraa 7kg, eli melko täys muttei piukeaksi sullottu. 7 kilon päälle tuli sitten vielä vettä 2-3 litraa, urheilujuomaa 0,5 l ja muutama muro- ja taatelipatukka ja suklaata.

West Highland Wayn reissun voi hoitaa varausfirmojen kautta, niin että asiakas maksaa könttäsumman ja firma tekee majoitusvaraukset asiakkaiden puolesta. Meistä nuo paketit olivat turhan kalliita, joten varasimme itse. Olimme varanneet majoitukset jo joulun aikoihin, ja halusimme nimenomaan sisämajoituksen, ettei tällä kertaa tarvinnut kantaa telttaa, makuupussia, makuualustaa, keitintä, astioita tms. Ihan hieno kokemus tällainenkin vaellus! Matkan varrella kaikissa kylissä näytti, että aika täynnä taisivat kaikki majoitusliikkeet olla. "No vacancies" kylttejä riitti. Kuulemma juuri tämä viikko ja seuraava ovat reitin vilkkaimmat viikot.

West Highland Wayn voi vaeltaa myös teltan kanssa, ja reitillä on leirintäalueiden lisäksi myös alueita, joissa voi telttailla ihan luonnon helmassa. Näytti aika moni vaeltavan näinkin.

Pakkailut melkein valmiit, ilta ennen matkaan lähtöä

Sunnuntai: matkustuspäivä (ja ylläribonuksena maanantai: matkustuspäivä II)

Sunnuntaina ajelimme bussilla kolmessa tunnissa takaisin Glasgow'hun. Bussi ajeli siksakkia samojen kylien kautta, joiden kautta me olimme juuri kävelleet. Menomatka 7 vuorokautta kävellen, paluumatka 3 tuntia bussilla. Hah!

Oli hauska nähdä samat maisemat autotieltä ja asutuksen suunnasta käsin. Vaellusreitti kierteli aika syrjässä, mutta kuitenkin joka kylän kohdalla olimme ylittäneet tien tai rautatien jossain kohtaa. Bussimatka oli myös hauska hillitömän kuskin viihdyttäessä matkustajia.

Olisi joskus hieno palata Ylämaalle vaikka auton kanssa, kierrellä kulttuurikohteitakin ja tehdä päiväretkiä vuorille. Paljon jäi vielä nähtävää.

Tarkoitus oli lentää sunnuntaina Glasgow-Heathrow-Helsinki, mutta koska edellispäivänä oli British Airwaysin koko tietojärjestelmä kaatunut totaalisesti, ei koneet lentäneet minnekään. Sunnuntaina seisoimme 6 tuntia peruuntuneiden lentojen jonossa, ja saimme liput seuraavaksi aamuksi. Illalla pikaisesti hotellin, nukuttiin 5 tuntia ja palattiin aamuneljältä kentälle kuulemaan, että korvauksena saamamme paluuliput olikin erehdyksessä ensi keväälle. Lentoyhtiö hommasi meille uudet paikat, ja kas, vietimme koko päivän lentokentillä. Aamukuuden jälkeen lähdimme Glasgowsta, sitten Gatwick, Heatrow, Tukholma, ja klo 23 saavuimme Helsinki-Vantaalle. Huh.

Me ja kaksi laivaa matkalla kohti Helsinkiä